päivä 6.
02.02.2015 21:08
- 2 esiasentamaani läppäriä veimme vanhainkodille joista toiseen lisäksi asensin jo olemassa olevan verkkotulostimen joka ei kuitenkaan toiminut aiemmmassa kun xp käyttis.Pari tarvittavaa ohjelmaa jotka oli aiemmassa koneessa asensin ja loin tarvittavat pikakuvakkeet julkiselle työpöydälle (jotta toimivat kaikilla käyttäjillä) ja veimme vanhat pois
- Lisäksi suoritin jälleen tulostin huoltoa:vaihtelin mustekasetteja,talloja ja lisäksi vielä pohjaan sen kumijutun jonka nimee en tiedä renkaineen ja johan senkin vaihto rupee sujumaan kun ensimmäisessä tasi mennä melki puolituntia kun ei ihan helpoin toimenpide näillä nakkisormilla
- Kävin jakelemassa niitä kortti näppiksiä muutaman ja jatkan niiden jakelua huomen aamuna ,kun muutaman kanssa sovittu että mieluummin aamusta kun näky iltapäivällä olevan tulostamista yms.
- Sovittu kahden 3D ohjelman asennus ja hieman opastusta ohjelmien käytöstä ,joista itsekkään en miään tiedä mutta huomenna selviää
- 1 läppäri lähti tiputukseen uudestaan kun olimmme saaneet ne ajurit uusittua palvelimelle ja 3 pöytäkonetta samoten
- Rupesin tekemään tarravehkeellä jokaiselle koneellle oman tarransa josta selviää koneen nimi esim:LAP201502 ja lätkin niitä asentamiini koneisiin kun kyllästyin käynnistämään joka konetta erikseen selvittääkseni koneen nimen ja oli siitä puhetta ja kun aiempiin ei ollut nitä lätkitty ,kun pomolla ei vissiin aikaa noihin:D
- ja muutenkin helpoittaa koneiden seurailua minne ovat menneet ja kun tulee huoltohommia,kun itsellä ei tietoa missä ne muuten menee ja pomolla ne varmaan omassa päässä,mutta itselläni ei niin hyvä muisti ole